Helsinki Points of Interest

Helsingin tuomiokirkko

Senaatintorin laidalla Kruunuhaassa sijaitseva Helsingin tuomikirkko on yksi Helsingin ikonisimmista maamerkeistä ja suosituimmista nähtävyyksistä. Helsingin tuomiokirkon alkuperäinen suunnittelija oli Carl Ludvig Engel, mutta suunnitelmat kerkesivät muuttua useaan otteeseen ennen kirkon valmistumista. Tuomiokirkko valmistui lopulta 12 vuotta Engelin kuoleman jälkeen vuonna 1852, jolloin sen alkuperäinen nimi oli Nikolainkirkko. Myöhemmin nimeksi tuli Suurkirkko, ennen kuin se sai nykyisen nimensä vuonna 1959 kun Helsingin hiippakunta perustettiin.

Helsingin tuomiokirkon kupoli kohoaa yli 80 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle ja on näin ollen tunnistettava kohde mereltä päin saapuville vieraille. Kupolin ympärillä on myös neljä pienempää kupolia ja katolla noin kolmen metrin korkuiset kahdentoista apostolin veistokset.

Tuomiokirkko on avoinna päivittäin ja siellä on noin 1300 istumapaikkaa.

Helsingin tuomiokirkko Senaatintorilta päin kuvattuna
Helsingin tuomiokirkko Senaatintorilta päin kuvattuna
Helsingin tuomiokirkko Senaatintorilta päin kuvattuna
Senaatintori ja Helsingin tuomiokirkko
Helsingin tuomiokirkko
Helsingin tuomiokirkko
Helsingin tuomiokirkko
Helsingin tuomiokirkko

Video

Sijainti

Unioninkatu 29, 00121 Helsinki

Helsinki POI rating

96

Muita paikkoja lähellä

KohdeEtäisyys
Senaatintori 100 metriä
Suomen kansalliskirjasto 100 metriä
Valtioneuvoston linna 130 metriä
Helsingin yliopiston kirjasto 220 metriä
Ritarihuone 230 metriä
Helsingin kaupungintalo 260 metriä
Havis Amanda 310 metriä
Kauppatori 310 metriä
Presidentinlinna 320 metriä
Casino Helsinki 410 metriä